Rauhoittavaa ja tyhjentävää

Yks varmoja ja ihania kesän merkkejä on ehdottomasti puiden lehtien kahina tuulessa. Laiskalla kävelyreissulle lähtiessä mietin otanko kuulokkeet mukaan vai en. Onneksi en ottanut. Kevät on ehdottomasti parasta aikaa, kun alkaa olla jo tosi vihreää. Useammassa pihassa näkyi multasäkkejä tulevia pihatöitä varten.

Kävelin puistoalueelle, siellä oli värikkäitä kauniita tulppaaneja. Erityisesti yksi sai minut hymyilemään. Siitä tuli ihan omat asiat mieleen ja että ei pidä luovuttaa, vaikka menisi välillä vähän huonommin. Harmaassakin voi olla jotain väriä, kun vain jaksaa yrittää. Tuli ihan sellainen fiilis, että jos tuokin kukka on päässyt pinnalle "väärässä paikassa" ja erossa muista, kyllä minäkin.

Pönttöjen tarkoitus ei minulle selvinnyt, mutta niitä ei voi katsella tylsänä. Ne sai hyvälle mielelle.

Kävelylenkkini tarkoitus oli saada pää tyhjäksi omista ajatuksista ja siinä onnistuin erittäin hyvin. Ja se puun lehtien ääni, olisin voinut sitä jäädä kuuntelemaan pidemmäksikin aikaa. Päämäärättömällä ja rauhallisella kävelyllä on kiva katsella ympärille ja miettiä millaisiakohan ihmisiä matkan varrella asusta ja minne mahtaa metsään menevä polku johtaa. 

Allekirjoitan täysin sen väitteen, että liikunta on paras masennuslääke ja luonnossa liikkuminen myös. Minun mielestä jokaisen olisi hyvä lähteä välillä ulos ilman kuulokkeita kuuntelemaan uusia ääni, vaikka ihan vaan niitä puiden lehtiä. Voin luvata, että se kannattaa, kyllä siinä pää tyhjenee.

Sähkötön sadepäivä

Vaikka olisi valot pois, eikä mikään ääntä pitävä sähkölaite päällä, naksahdus ja piippaus.... Sähköt poikki...taas... Muutenkin oli pimeetä. Joo tiiän, piti kirjotella vaan positiivisia juttuja. Mutta tämänkin voi kääntää positiiviseksi vaikka kaikki tekeminen nykyään tuntuu tarvitsevan sähköä.

Eilen huomasin, että mulla on huomaamattani tapa ostaa jokin naistenlehti, jos joudun pakkolepoon. Niin tein myös tälläkin kertaa. Ja kattokaas tytöt tai kuka täällä käykään, seuraavaa kuvaa. Eikös näytäkin aikas kivalle ajanvietolle. Ja suklaalevyn koko, tajusin vasta avattuani, että se olikin tommonen pienempi, ehkä kuitenkin hyvä niin. Ihmettelen kuitenkin suuresti miten minulle on voinut käydä moka suklaata ostaessa. Kun nettisurffailu ei enää maistu siirryn lehteen. Ja ilman sähköä, ei nettiä. Mikäs tässä sitten oli kuluttaa sohvaa ja katsella kauniita kuvia.

Tosta suklaasta on tullut ehdottomasti uusi suosikki. Fazerin sinistä tosin ei voita mikään. "Cloetta sirotteli tähän ihanaan suklaaseen jätskivoffelin murusia ja suolaista krokanttia. Kun käytät hiukan mielikuvitustasi tämä sprinkle on kuin makea pusu biitsillä." Ton ihanan pikku tekstin jälkeen maku vaan paranee.

Siitä on jo tosi pitkä aika, kun olen viimeksi kirjoittanut. En onneksi ole itselle tai kelleen muullekaan luvannut kuin usein tai harvoin höpisen tänne jotain. Edelliseen postaukseen viitaten, tämä sohvaperuna on jaksanut jatkaa jumppaamista, ja siitä olen ylpeä.