Kuinka itsekäs saa olla?

En kysy saako olla itsekäs, koska sitähän me ollaan, toiset enemmän ja toiset vähemmän.

Jos kaikki ajattelisi vain ja ainostaan itseään, eihän kenellekään olisi kavereita. Mutta missä menee se raja, onko ees sellaista. Kukaan ei kuitenkaan saisi mitään haluamaansa jos ei ajattelisi omaa etuaan, enkä tarkoita nyt maitoa ruokakaupasta tai marjoja metsästä. 

Varsinkin oman elämän toteuttaminen. 

Moneen asiaan tarvitsee muitakin ihmisiä, mutta se oman haaveen toteuttaminen. Jos kokee olevansa onnellinen toisella puolella Suomea, ei pidä jäädä miettimään, jos rohkeus riittää antaa palaa vaan. Kavereita ja sukulaisia voi nähdä silti. Ei kaikkia kuitenkaan nää niin usein, että välimatka olisi haittana.

Jos tekee asioita oman pään mukaan, kertoo se osittain myös itsetunnosta. Jos kaveri on omalla uurastuksellaan saavuttanut jotain hienoa, minä ainakin voin olla ylpeä hänestä. Tietysti pieni kateus voi nousta esiin, jos itse olen niin saamaton ja laiska. Mutta se ei estä olemasta iloinen kaverin puolesta. 

Ja onko meillä jotain velvollisuuksia pitää säännöllisesti yhteyttä johonkin tuttuun/kaveriin/perheeseen. Elämän tilanteet muuttuu kaikilla. Ei aina kiinnosta. Niinhän se menee. 

Jos on vaikka pitkään ollut sinkkuna ja sitten löytää jonkun ihanan. Yksi uusi ihminen elämässä ja häneen haluaa tutustua ja on ihan ihastunut. Tottakai silloin haluaa nähdä vain hänet. Ja hän on ihan uusi tuttavuus eli kokonaan uusi pala elämään.

Ero, silloin menee taas kaikki palikat uusiksi. Onko silloin vielä samat kaverit pitämässä yhtä usein yhteyttä, kun suhteen alussa valittivat, kun ei enää kuulu mitään, kun on uusi rakkaus.

En tiedä tuliko pointtini ollenkaan tästä esiin. Mikä sitten on se terve itsekkyys, siihen on varmasti kaikilla oma mittari. Minä ainakin olen oppinut toimimaan sen mukaan, että itsellä olisi mahdollisimman hyvä olla. Kukaan ei tee valintoja puolesta. Kukaan ei toteuta haaveita toiselle. Kyllä tämä maailma alkaa olemaan niin paha, että olematta itsekäs ei pärjää.

 Pitää olla vähän itsekäs. 

Nyt mietin, että uskallanko julkaista tätä tekstiä, ettei joku luulee, että olen ihan kamala itsekäs omaan napaan tuijottaja. Sana on vapaa, antaa mennä vaan.

Mikä sopii karviaisten kanssa?

Pihallamme kasvaa pari oksaa karviaista. Ilmeisesti joskus ollut pensas naapurin puolella. Aidan alta meidän puolelle tulee pari oksaa. Sen verran olen kurkkinut naapurin pihalle, että siellä pensasta ei enää näy.

Pari päivää olen miettinyt, että miten hyödynnän hyvin pienen karviaissadon. Minkä marjan kanssa ne voisi yhdistää? Ennen en ole karviaisia muuten syönyt, kun pensaasta suoraan suuhun. 

Kokeiluni meni melko hyvin. Yhdistin mustikat ja karviaiset. Makeaan piirakkaan laitoin marjat kuningatarrahkan kanssa. Hyvää oli, karviaiset tosin ei kauheasti maistunut. En lisännyt sokeria, niin ei ollut liian makeaa.

Kaikki kun on tehty nykyisin niin helpoksi, niin minäkin käytän kaupan valmiita piirakkataikinoita pakasteesta.

Superfoodia ja metsäterapiaa

Ei turhaan sanota, että metsässä rämpiminen rentouttaa. Huomasin sen myös itse. 

Vieraaseen metsään tosin ei uskalla mennä kovin pitkälle, vaikka olisi puhelin ja googlemaps taskussa. 

No kuitenkin, itsekin lähdin metsään ämpärin kanssa. Mustikan varvut näytti hyvin putsatuilta, yksi marja siellä toinen täällä. Epätoivo meinasi iskeä jo alkuunsa. Pohjan peittyminen marjametsässä on aina ollut jonkinlainen mittari. Ja siihenkin tuntui menevän vaikka kuinka kauan.

Liikuin metsässä tien suuntaisesti, etten menisi ainakaan liian syvälle. Katsoen koko ajan mihin astun ja peläten käärmeen koloja. Voiko olla mitään inhottavampaa, kun kävelee suoraan puiden välissä menevään hämähäkin seittiin. Siitä tulee niin inhottava olo, haluaa vaan äkkiä huitoa ja saada kaikki langat pois itsestään, mutta ne ei vaan lähde irti. Vaikka on pyyhkinyt jo kasvot sataan kertaan, seittiä tuntuu olevan, vaikka ei ole.

Vihdoin löysin hyvän paikan, missä marjoja oli. Mihin vaan katsoin, niitä riitti. Ajattelin, että jee nyt saan ämpärin täyteen. En ole mikään kokenut nopea marjasta, en omista poimuria. Välillä oli ihan pikkusia marjoja, ne sai jäädä ja välillä oikein jättiläisiä. Päätin, että ne mitä siinä näen kerään mukaan. Yksinhän sain kerätä, koska rakkaalla seuralaisellani ei riittänyt sitäkään vähää kärsivällisyyttä, kuin minulla. Miten siinä aina tuntuukin käyvän niin, kun epätoivo iskee jostain tulee pieni valon pilkahdus. 

Sain melkein kaikki haluamani ja näkemäni marjat poimittua, kunnes alko sataa. Metsään mennessä huomasin vadelma pensaita matkan varrella. Ne piti tietysti tarkistaa. Vadelmat oli huonoja, matoisia ja kuivia. Niitä olisi ollut kiva saada myös enemmän, kuin seitsemän.

Nyt mulla on mansikat ja mustikat pakastimessa talven varalle puuroihin ja smoothieisiin. Mutta se mitä piti alunperin kirjoittaa, niin metsän terapeuttisuus. Siellä kyllä ajatukset kaikkoaa. Sitä vaan keskittyi vaan siihen mistä niitä mustikoita löytää. Ehkä joskus voisi lähteä ihan vaan kävelemään metsään ilman sen suurempaa tarkoitusta. Huomasin paluumatkalla, että en tosiaan ollut miettinyt mitään stressaavia juttuja. Ajatuksissani palasin lapsuuden marjareissuihin. Tasan tarkkaan tuli mieleen se miltä metsässä näytti ja miltä siellä olo tuntui. Muistin myös millainen ämpäri tai joku muu itsellä oli ja kuinka sitä kävin siskoni kanssa kilpaa tyhjentämässä äidin isoon ämpäriin. Minä tietysti harvemmin, koska olen nuorempi.

P.S huomatkaa saappaat, Nokian perinteiset. Ne on ainoat oikeat metsähommiin.

Kuvat kertoo enemmän, kuin tuhat sanaa

Niin harvoin pääsee näkemään auringonlaskua. Se on niin kaunista ja joka kerta yhtä hämmentävää.

Joka puolella ihan hiljaista, järvi melkein tyyni ja seurana oma rakas saunan jälkeen. 

Voi kuinka imelää.

Uutuus vastaan klassikko

Huulikiiltoja tuntuu kertyvän meikkipussiin ja laukun pohjalle huomaamatta useampi. 

Lancomen Gloss in Love kiiltoon on tullut uutuus, volumizer. Tästäkö uusi kilpailija Diorin Lip Maximizerille?! Dior on melkein yksinään saanut olla "pullistajien" harvassa joukossa.

Lancomesta tulee upea kiilto, alkuun tunne on viileä, ei nipistele, suurta pullistusta en huomaa, huulen pinta näyttää ehkä vähän tasaisemmalta. Ei tunnu tahmealle. 

Tykkään hylsystä tosi paljon. Klik-systeemi avaukseen, on mun mielestä parempi, kuin kierteet. Eli pienestä napista painamalla, korkki nousee. Kierteet tuntuu aina olevan ihan huulikiiltoa täynnä ja saa olla tarkkana ettei sotke koko meikkipussia. Seuraavaksin, kun tarvitsen uutta kiiltoa, harkitsen vakavasti ostavani Gloss in Loven.

Siitä olin yllättynyt, ettei Lancomen Suomen sivuilta vielä uutuus kiiltoa löytynyt, Stockmannin nettisivuilta löytyi.

Clarinsin Instant Light Natural Lip Perfector ei varmaan paljon esittelyjä kaipaa. Klassikkoon tulee aina välillä uusia sävyjä. Helppo levittää, annostelu toimii, väriä juuri sopivasti, ihana kevyt vaniljainen tuoksu, pehmeän tuntuinen, ei ole tahmea, kosteuttaa. Tarviiko vielä kehua, vai onko jo selvää, että minäkin tykkään.

Voittajaa ei löytynyt. Molemmata kiillot vaan on ihania.

Minäkin ajattelin huomenna suunnata Helsingin Sokokselle ihalemaan Urban Decay meikkejä. Silmämeikinpohjustuksia olen käyttänyt ja ne on kyllä maineensa veroisia, eli ihan huippu hyviä. Olen varautunut jonottamaan.

Kesällä maistuu herkut

Ekaa kertaa elämässäni tein muurinpohjalettuja. En oo muutenkaan tulella mitään valmistanut, paitsi tikkupullaa ja makkaraa kärtsännyt.

Ensimmäinen erä meni ihan harjotteluksi. Taikina oli liian löysää ja välillä oli liikaa lämpöä ja välillä taas liian vähän. 

Toinen erä onnistui jo hyvin. 

Taikinan tein kuohukerman ja rasvattoman maidon seokseen. Hyvää oli, mutta ois ollut vielä parempia, jos ois paistanut oikealla voilla. Pakko sanoa, että oli kyllä tosi täyteläisiä.

2 dl kuohukermaa

2 dl rasvatonta maitoa

2 munaa

3 dl (?) vehnäjauhoja 

(en mitannut jauhojen määrää)

pikkunen suolaa

vähän isompi pikkunen sokeria

Ja sokeria tietty päälle heti paistamisen jälkeen.

Sivumakuna oli tietty asiaan kuuluvasti hieno savun maku.

Näitä täytyy tehdä joskus vielä uudestaan, nyt tiedän miten onnistun.

Scarlet red

Nyt on taas kynnet kunnossa.

Trindin cuticle remover on hyvä, sillä saa kuivat ja kynteen kasvaneet kynsinauhat hyvin irroitettua ja sitten poistettua. Viilaukseeen ehdottomasti paras on lasiviila. Se ei riko kynttä. Kynsilevyt ei irtoa toisistaan vaikka viilaisi edestakaisin. Uusin viila löytä on We Care Iconin kuusi pintainen viila. Siitä käytän oikeastaan vain neljää pintaa kynnen tasoitukseen. Vaikka on tasoittava aluslakka kannattaa silti tasoittaa viilalla kynnen pinta, varsinkin jos on liuskoittumista. Liuskoittuneen kynnen pinnalla lakka pysyy vain hetken kauniina. 

Trindin kynsinauhabalsamia upposi kynsinauhoihin ja kynsiin reilusti, matojen kaivelu mullan seasta oli todella kuivattanut. Kyseinen balsami on siitä ihana, kun se on öljytön, ei siis tarvitse välissä puhdistaa kynnen pintaa rasvasta, lakka vaan suoraan päälle, kun pinta on kuiva. 

Varpaan kynsiin laitoin perinteistä punaista. Isadoran geelilakassa on oma päällyslakkansa, kuivuu kaikissa valoissa. En ole kokeillut värilakkaa, mutta päällyslakka ei toiminut toisen värilakan kanssa, kuoriutu pois sormien kynsistä, varpaissa pysyi, kummallista. Kaksi kerrosta riittää, että saa tasaisen hyvän värin ja päälilakkaa yksi kerros, sillä tulee upea kiilto. Kuivuu tosi nopeasti.

Sormien kynsiin lakkasin aina kauniin ja ajattoman ranskalaisen. Alus- ja päällyslakkana tällä hetkellä tykkään käyttää Isadoran 6-in-1. Se tasoittaa ja tekee upean kiillon.

Opin kuivatustipat on ihan huiput, varsinkin tämmöselle kuka ei jaksaisi odotella lakkojen kuivumista. Nykyään kyllä lakat kuivuu tosi nopeasti, vaikka ei olisikaan erityismainintaa kuivumisesta.

Ja tältä lopputulos näyttää

Kynsien lakkaaminen on aina ollut kivaa. Se on pikkutarkkaa puuhaa, ni ei tarvitse miettiä samalla mitään muuta.

Piristyskahvit

Mulle käy erittäin hyvin, että hiki valuu, kun aurinko paistaa. Pieni välipysähdys terassille kahville järvimaisemiin, ettei kuski nukahda.

Kotona odottaa käsien ja jalkojen hoito urakka. Viikon pysyy varpaan kynsissä lakat hyvin. Nyt on OPIn viime kesän ihana kirkas ja pirteä neon pinkki.

Sormien kynnet onkin sitten eri juttu. Jokapäiväinen saunominen ja matojen kaivaminen vei suurimman osan lakkapinnasta. Tein ihan tietoisen valinnan, että reissussa en lakoista stressaa. Oli kiva välillä tehdä ihan jotain erilaista. Harvoin on madon kakkaa tai multaa kynsien alla. Sen jälkeen kuitenkin katselin kauhulla kuinka kynnet kuivuu.

Kaunis Suomi

Muutaman päivän aikana on tullut jälleen todistettua kuinka kaunis meidän maa on. Järvet on niin upean näköisiä. Ne paikat missä vettä on, tykkään. Itse asun keskellä kuivaa maata. Nautin kun saan olla veden äärellä. Tyyni veden pinta tai liplattavat laineet. Se vaan rauhoittaa ja saa pään tyhjentymään.

Miettikää kun istuu tossa laiturin päässä ja ihmettelee vaikka vaan omia varpaita vedestä. Eikä tarvii tehdä mitään.

Kesä ja kesäloma

Aina on kiva tehdä jotain uutta. 

Lomani aloitin suuntaamalla Helsinkiin. No se ei ollut uus juttu. Olen oppinut arvostamaan erilailla omaa kotimaata. Niin paljon on täälläkin nähtävää. Vaikka lämpö (lue kuumuus) on se mitä kesälomalta eniten odotan. Nyt sain sitäkin, säät on ollut mitä mahtavimmat. 

Jätskiä meren rannalla auringon porottaessa. Tahmaiset sormet, kun jätski sulaa liian nopeasti. Lisää aurinkovoidetta. Hiki valuu selkää pitkin. Aurinkolasit. Vettä, koska kuumuus kuivattaa. Hyvää ruokaa. Herkkuja. Kivaa seuraa. Rakko varpaassa. Näitä oli mun tän kesän lomasta pari ekaa päivää.

Mutta ne uudet jutut. Stadikan torni, 3D-leffa, Mattolaituri ja Kaivopuisto. Ulkomaille lähtiessä tiedän, että paljon tulee käveltyä. Niin myös Suomessa. Kerkee nähdä ja kattella kaikkea ympärillä olevaa. Suunnistus Google mapsin avulla ei mennyt ihan suunnitellusti. "Me mennään ympyrää" No ehkä kierrettiin yksi kortteli turhaan, mutta ei se mitään. Pääasia on että päästiin määränpäähän. 

Stadikan tornista oli kyllä hienot näkymät, koko Helsinki. Sieltä kuulemma näkee Talinnaan asti. En kyllä erottanut, ehkä se oli jossain horisontissa. Upealla säällä kaikki näyttää hyvälle.

Jurassic Wold 3D:nä, olihan se aika hurja. Vähän meinas selkä painua penkkiin, kun dinosaurukset juoksi kohti ja näytti, et ne tulee oikeesti päälle. Enemmän viereisessä penkissä oleva nainen sätky, kuin mä.

Tykkään käydä Helsingissä. Koskaan ei ole tuntunut, että sinne haluaisin muuttaa. Tykkään siitä, että siellä ihmiset on siellä juuri sellaisia, kun haluaa, eikä kukaan katso pitkään. Aina on ihmisiä näkyvillä. Siellä voi pysähtyä istumaan ja ihmettelemään ohikulkijoita. Musta on kiva katsella ihmisiä ja keksiä ja arvuutella millaista elämää ne viettää. 

Auringon säteet on mentävä tänäänkin ottamaan talteen. Vaikka aurinko ei ole terveellistä iholle, näyttää ruskettunut iho silti paremmalle, kuin kalpea. Ja kohta saa taas makaa monta kuukautta sisällä sohvan nurkassa.

P.S Helsigissä käydessä pakollinen ostos Stockmannilta puuteripaperit. Niitä saa niin harvasta paikasta edullisesti. Kulutustavaraa enkä halua siitä paljoa maksaa.

"Älä murehdi, mitä muut ajattelevat, sillä kaikki ajattelevat vain itseään"

Netissä törmää kaikenlaisiin listoihin, elämänohjeisiin ja ties mitä. 

En tiiä onko oikeesti joku 90 vuotias mummo listannut elämänohjeensa, mutta hyvin mahdollista. 

Otsikko on yksi niistä. Loistavasti sanottu. 

Sanotaan, että naiset pukeutuvat toisia naisia varten. Siitä asiasta olen osittain samaa mieltä, koska ainahan naiset katsoo toisiaan ja ajattelee, et mitä tollakin on tollasta päällä. Miksi ei osata katsoa, että wau näyttääpäs hyvältä. Multa se ei ainakaan ole pois, jos kehun toisia. Mulle tulee siitä hyvä mieli, jos saan toisen piristymään ja tuntemaan itsensä kauniiksi kehuessani huulipuna valintaa tai paidan väriä. Elämän on liian lyhyt, vähättelyyn tai toisten kadehtimiseen. 

Itse yritän elää sen mukaan, että teen asioita mistä tykkään ja pukeudun niihin vaatteisiin mitkä tuntuu hyvälle. Voi kuulostaa itsekkäälle, mutta elän itselleni en muille. En jätä enää parhaita vaatteita huippu hetkiä varten, koska mun tavallisessa elämässä niitä ei juurikaan ole. Arjestakin voi tehdä oman juhlan. En kuitenkaan hillu kaupungilla arkena iltapuvussa. Ed. mummon ohjeilla voin laittaa parhaat alusvaatteet koska vaan. Jos sattuu jokin onnettomuus ja ambulanssimiehet tulee, ei oo ainkaan mummokalsarit jalassa. Muistan serkkuni joskus sanoneen lenkkeillessämme: "nyt jos jäis auton alle ja ambulanssimiehet leikkais vaatteet, mulla on ihan kauheet kalsarit"

Itsekään en jaksa aina vapaapäivänä meikata, kun läähden kauppaan, eikä mun mielestä aina tarviikaan. Eilen tuli pitkästä aikaa sellanen fiilis, et hei vähän voi tehdä iselleen jotain, kun lähtee pidemmälle, kun roskikselle. 

Kahden minuutin helppo ehostus: kulmakarvageeli ja kevyt ripsiväri. Tähän meikkiin loistavat tuotteet on Isadoran brawn shaping gel ja Lancomen cils tint. Kyllä, kuulun niihin joilla ei väriä ole luonnostaan. Eroa ei varmaan kukaan muu huomaisi, mutta itselläni oli kivempi olo.

Itsevarmuus ei ole helppo asia. Se ei kaikille tule luonnostaan. Täytyy olla rohkea. 

Rauhoitu, rentoudu, virkisty

Tämän kesän paras ostos tuntuu olleen Zenvärityskirja.

Pari tuntia menee hujauksessa. Aivot saa ihan toisenlaista ajateltavaa, kun normaalisti. Sitä keskittyy vaan siihen, ettei kauheesti jäisi terän jälkiä ja alue tulee siististi ja tasaisesti väritettyä. Tää on ihan mun juttu.

Tää on sitä edullista terapiaa. Hintaa kirjalla on 9,90 ja värikynät löytyi jo valmiiksi.

Ainoa huonopuoli on se, että  niska menee jumiin. Pari tuntia samassa asennossa, ei mikään ihme.

Miksi tämmösiä ei ole aiemmin keksitty. 

Olen varma, että omasta kirjastani tulee jokainen kuva väritetyksi.

Kesälomareissulle voin ottaa omat "askartelut" mukaan, ihan niinkuin lapsena. Jännää!

Aurinko ja aivot nollaavaa tekemistä.

Syömään!

Ruokanirsoilija täällä hei!

Kypsentämättömiä kaloja ja lihoja kohtaa mulla on jonkin asteinen kammo. Pelkään, että niistä voi saada jonkun taudin tai jotain. Kiitos äitini. 

Olen alkanut päästä tästä jo ohi. Olen huomannut, että niitä voi syödä. Pihvi mediumina, kiitos. Se ei ole raaka, tiedän.

Muutaman kerran olen tehnyt sushia. Viimesimmällä kerralla ajattelin, että nyt laitetaa kalaa.

Siis mitä ihmettä mä teen. Ostanko mä pikkupalan lohta ja leikkaan sen ja laitan merilevän ja riisin väliin. Siis hä?!? Enkö muka muuta tee sille?!?

Ajatus oli tosi outo, mutta niin mä tein ja söin. 

Hyviä niistä tuli.

Ruuanlaitto on kivaa. Siinä voi uppoutua vaan siihen hommaan. Ei tarvii miettiä muuta. Nojoo, perunoiden keitto ei oo kauheen terapeuttista. Ei edes se peseminen. Multaisista perunoista kuravesi lentää ja taas tajuaa, ettei laittanut essua vaatteiden suojaksi. Miksi ihmessään sen essun muistaa vasta siinä vaiheessa, kun on jo kädet työntänyt taikinaan.

Ja hienolla aasin sillalla päästään taikinajuttuihin. Oonpas mä nokkela. Oon inhonnut ilmausta aasin silta jo pitkään ja nyt itse sitä käytän.

Mutta se taikina. Taikinan vääntäminen on terapeuttista, mutta myös ärsyttävää. Taikina kynsien alla, ei kiva. Ja kuinka paljon sieltä kynsien alta menee jotain bakteereja taikinaan, onneksi ne paistuu uunissa.

 Joskus vuosia sitten olen vääntänyt jotain sämpylöitä raivopäissäni jotain tyyppiä kohtaan ja lopputulos oli aika kova. Väänsin niitä palluroita liikaa jauhojen kanssa ja niistä tuli aikas kovia. Mutta se vähän auttoi, kun mietti, että liiskaa jonkun, kuka on ollut vähän inhottava.