Porkkanaa hipiälle

Sateisena ja harmaana päivänä on kiva miettiä rusketusta. Vähän olen saanut väriä pintaan tämän kesän aikana. Mulla on loma vielä edessä, niin on myös helteetkin, vielä jaksan uskoa niin. Aina olen aurinkovoidetta käyttänyt, mutta olen myös kärähtänyt, en onneksi kovin pahasti.

Pieni vaiva laittaa aurinkosuoja on iso hyöty, sitä ei vaan kaikki valitettavasti ole huomannut. Täällä pohjolassakin alkaa UV-arvot olemaan aika korkeita. 

Kyllä suojakertoimillakin ruskettuu. Ihon punoitus vaan jää pois, eikä ala hilseilemään niin helposti. Pidempi aikaisen ja kauniimman rusketuksen saa, kun käyttää kuorintaa, suojaa ja kosteuttavia tuotteita. Viime kesän menin 30 suojakertoimella. Tänä kesänä on ollut sk50. Ja olen silti ruskettunut, vaikka aurinkoa ei paljoa ole näkynyt. Onneksi meilläkin on jo saatavilla useampi sprayaurinkosuoja. Kädet ei tahmaannu, saa laitettua itse joka paikkaan, purkkia voi pitää ylösalaisin. Tosi kätevä, siirryn näihin.

Garnierilta löytyy spray Ambre Solaire sk 10, 20 ja 30 ja tää mun Sensitive sk50

Nivealla ainakin on kans sk20 ja 30.

Porkkanaöljyn olen ostanut reissusta. Olen käyttänyt sitä välillä aurinkosuojan päällä, mutta muuten käytän vartalovoiteen tilalta. Porkkanahan syventää rusketusta. Tämä tuote pitää ihon pehmeänä ja kosteutettuna. Ja väittäisin, että on auttanut värin pysymiseen, kun en ole aurinkoa paljoa nähnyt, ei oo tainnut moni muukaan.

Ei sokeria, kiitos

Eipä oo tullut, ku pari kertaa syötyä mansikoita tänä kesänä. Viimesimmät oli aivan jättiläisiä. eikä ollut makea lajike. Herkkujen ollessa kiellettyjä voisin syödä niitä makeita mansikoita. 

Pakastin pitäis sulattaa ennen kesän sadon pakastamista, mutta kukahan ne jätskit söis. Mä en nyt voi. Ihanaa Ingmanin Rocky Road... Pieni määrä rasian nurkassa oottele mua. Voisiko sen syödä viikonloppuna, kun muutenkin menee vapaalla tästä "kuurista". Ai että maku tulee suuhun, kun vaan ajattelenkin.

Tän aamun aamupala oli kyllä melkein yhtä hyvää. Oli niitä jättiläismansikoita ja Turkkilaistajukurttia. Jukurtti on niin kermaista, että melkein vois luulla syövänsä jotain "kiellettyä". Hyvää oli namnam.

Tää on niin kivaa, kun oon päässy hyvään vauhtiin jossain melkein uudessa asiassa. Kuulun niihin ihmisiin, jotka ovat aloittaneet laihduttamisen sata kertaa. Varsinkin, kun on ollut joskus sen 10 kiloa laihempi, tää on välillä tuskaa. Miksi oon päästänyt itteni tällaseks? Miten tässä on käynyt näin? Miksi vaan en voi mahtua vanhoihin farkkuihin? Kyllä, olen säästänyt lemppareimmat. Ja ne on kaksi tai kolme kokoa pienemmät, kuin nyt. Tavoitehousuja siis löytyy.

Rakkaalleni olen sanonut joskus, etten kyllä hänen kanssaan voi ikinä lähteä juoksulenkille, mutta miten sitten kävikään... Maanantaina mentiin. 6km yhdessä juosten. Olin itse tosi yllättynyt, mutta luulen rakkaani olleen yllättyneempi. Jossain kohti hän kysy pitääkö kävellä. No ei, silläkin uhalla, että pääsisi ajattelemaan etten jaksa. Välillä oli vähän raskaampaa ja välillä oli helpompaa, mutta kyllä oli voittaja fiilis.

Maanantain lenkillä katselin vihreitä puita ja pensaita, jotka reunusti molemmat puolet kävelytiestä. Ajattelin, että kyllähän näitä nyt kattelee ja mielellään täällä juoksentelee, mutta entäs sit, kun tulee tulee syksy ja on pimeetä ja sitä vihreyttä ei enää ole. Mun täytyy nyt vaan saada hyvä draivi päälle ja tää homma osaks mun elämää, ni ehkä mä sit pääsen pimeelläkin liikkeelle.

"Somekakku"

Aikaa on mennyt jo jonkin verran, kun kuulin ekan kerran Nutella-juustokakusta. Sillon jo aattelin, että sitä täytyy joskus kokeilla. Testimaistajani oli bongannut saman kakun. Ja mikäs muukaan, kuin hänen syntymäpäivänsä oli täydellinen ajankohta. 

Valkosuklaata ja Nutellaa, sopii!

Uunissa paistettavat juustokakut aina vähän jänskättää. Muistin töihin kävellessä, että kakku jäi jälkilämpöön, vaikka oli siellä jo tunnin ollut ja se piti ottaa pois, ennenkun lähden töihin. Uskottelin itselleni, että ei se haittaa, että uuni on varmasti jo jäähtynyt kokonaan. Tunnin jälkilämpö vaihtui seitsemäksi tunniksi. 

Vahinkoa ei onneksi tapahtunut. 

ennen paistamista

Mun mielestä kakku näyttää ennen paistamista paremmalle, kun paistamisen jälkeen.

Ajatus Nutellasta valkosuklaasta samassa kakussa kuulostaa tosi makealle. Mutta lopputulos oli todella yllättävä. Seistsemän ihmistä syömässä yhtä kakkua, yksi niistä ei niin perso makealle. Ei tosiaan kauan kestänyt, kun oli enää muruset jäljellä. 

Hyvää oli.

 Nutellan makua en kuitenkaan itse löytänyt. 

Jos pähkinäsuklaalevitettä syö purkista suoraan lusikalla, sitä ei voi syödä, kun yhden lusikallisen, koska se on niin supermakeeta. Tuorejuusto ja ranskankerma tasoitti makeuden. Vähän vähempi määrä kakkua kerralla olisi kuitenkin riittänyt. Aina jaksan ihmetellä, mitä tapahtuu pohjalle, kun on paistettava kakku kysyyssä. Niin ihmetteli muutkin "missä ne Dominot on?". Paistetun kakun pohja ei jää rapeaksi, eikä keksejä välttämättä edes tunnsita. 

Jos toiveena on, että teen kakun uudelleen voin sen tehdä, mutta muuten ennemmin vaikka Baileys-juustokakku.

Nettisivulla mistä ohjeen katsoin, siellä  mainittiin tämän olevan somekakku, koska on saanut somessa niin paljon huomiota.