Eipä oo tullut, ku pari kertaa syötyä mansikoita tänä kesänä. Viimesimmät oli aivan jättiläisiä. eikä ollut makea lajike. Herkkujen ollessa kiellettyjä voisin syödä niitä makeita mansikoita.
Pakastin pitäis sulattaa ennen kesän sadon pakastamista, mutta kukahan ne jätskit söis. Mä en nyt voi. Ihanaa Ingmanin Rocky Road... Pieni määrä rasian nurkassa oottele mua. Voisiko sen syödä viikonloppuna, kun muutenkin menee vapaalla tästä "kuurista". Ai että maku tulee suuhun, kun vaan ajattelenkin.
Tän aamun aamupala oli kyllä melkein yhtä hyvää. Oli niitä jättiläismansikoita ja Turkkilaistajukurttia. Jukurtti on niin kermaista, että melkein vois luulla syövänsä jotain "kiellettyä". Hyvää oli namnam.
Tää on niin kivaa, kun oon päässy hyvään vauhtiin jossain melkein uudessa asiassa. Kuulun niihin ihmisiin, jotka ovat aloittaneet laihduttamisen sata kertaa. Varsinkin, kun on ollut joskus sen 10 kiloa laihempi, tää on välillä tuskaa. Miksi oon päästänyt itteni tällaseks? Miten tässä on käynyt näin? Miksi vaan en voi mahtua vanhoihin farkkuihin? Kyllä, olen säästänyt lemppareimmat. Ja ne on kaksi tai kolme kokoa pienemmät, kuin nyt. Tavoitehousuja siis löytyy.
Rakkaalleni olen sanonut joskus, etten kyllä hänen kanssaan voi ikinä lähteä juoksulenkille, mutta miten sitten kävikään... Maanantaina mentiin. 6km yhdessä juosten. Olin itse tosi yllättynyt, mutta luulen rakkaani olleen yllättyneempi. Jossain kohti hän kysy pitääkö kävellä. No ei, silläkin uhalla, että pääsisi ajattelemaan etten jaksa. Välillä oli vähän raskaampaa ja välillä oli helpompaa, mutta kyllä oli voittaja fiilis.
Maanantain lenkillä katselin vihreitä puita ja pensaita, jotka reunusti molemmat puolet kävelytiestä. Ajattelin, että kyllähän näitä nyt kattelee ja mielellään täällä juoksentelee, mutta entäs sit, kun tulee tulee syksy ja on pimeetä ja sitä vihreyttä ei enää ole. Mun täytyy nyt vaan saada hyvä draivi päälle ja tää homma osaks mun elämää, ni ehkä mä sit pääsen pimeelläkin liikkeelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti