Arjen iloja

Aika menee niin nopsaa, ettei sitä tajua. En aio valittaa Suomen tavanomaisista kesäsäistä. Enkä myöskään kerro kuinka paljon olen jätskiä syönyt. Olen siitä onnellinen, että saan elää tässä ja nyt vauva-arkea. Mulla on jonkinverran kivoja fiiliskuvia, mitä oon ottanut hetkinä, ku on ollut hyvä hetki. On hyviä hetkiä joka päivä, mutta niistä erityiseltä tuntuvista olen ottanut kuvan.

Aamupuuro maailman parhaassa seurassa

Päiväkahvit sadepäivänä

Lisää kuvia löytyy. Jätän ne myöhemmäksi, että saan tänne taas jotain höpötettyä. Viimeaikaisin elämäni on ollut, kuin katsoisi hauskoja kotivideoita repeatilla. On se pienen ihmisen elämän seuraaminen niin hauskaa. Elämän tyhmät jutut jää taka-alalle, ku valloittava hymy on vastassa. Elämä on ihanaa.

Aurinko voitti

Kyllä myönnän katsovani Salkkareita. Enkä edes häpeä sitä. Siitä asti olen katsonut, kun sarja alkoi eli tosi monta vuotta sitten. Ja varmasti tulen jatkossakin katsomaan. Tänään kuitenkin voiton vie aurinko. Meidän kesä on kuitenkin niin lyhyt, että pakko nauttia jokaisesta aurinkoisesta hetkestä.

Ihon suojaamisesta ei voi puhua liikaa. Mä jaksan sanoa asiasta joka kesä. Nykyään oon jo vähän rauhottunut, vaikka ei ehkä tarvis. Varsinkin tosi vaalea ihoiset kaverit edelleen on ilman aurinkosuojaa. Jätän saarnat nyt pois. Itsekin jo poltin ihoni. Oli mulla suojakertoimet mukana, mutta jostain ihmeen syystä en laittanut. Sen jälkeen todellakin olen laittanut.

Miten pirussa tän kuvan saa käännettyä?!

Oon tosi tykästynyt tohon Garnierin suihkeeseen. Voi laittaa vaikka meikn päälle, huippua.

Huomenna on vuorossa uv-teltan metsästys tai mikä ikinä onkaan nimeltään. Voidaan sitten olla yhdessä vauvan kanssa ulkona. Tänään vähän kokeiltiin miltä ruoho tuntuu varpaissa. Nyt vaan nautin tästä lämmöstä.

Läski alkaa sulaa

En oo ikinä oikeesti urheillut, enkä oo ikinä oikeesti laihduttanut. Nyt oon yrittänyt vähän molempia. Joka päivä tulee käveltyä vähintään lähikauppaan puolen kilsan päähän. Sellasina päivinä, kun ei oo tarvinnut käydä kaupassa olen lähtenyt lenkille. Aiemmin kerroin, että mm. ylämäet ei tunnu enää niin raskailta.

Eilen illalla vähän ajattelin reisistä, että niille on ehkä jotain tapahtunut. En tietenkään uskonut. Jätin ajatuksen sikseen. Kuitenkin vaan toiveajattelua. Aamulla vedin yhdet kotihousut jalkaan ja ne on reisistä kiristänyt, mutta eipäs kuulkaa kiristä enää. Niin siisti fiilis, että omalla tekemisellä olen saanut jotain aikaan. Tietty heti olin palkitsemassa itseäni. Ja arvatkaa mikä yleensä on ollut palkinto, no suklaa tietty. No suklaat sai nyt jäädä.

Olen päättänyt, että en herkuttele. En laita mitään aikarajaa, koska se ei toimi mulla. Kesäkuussa on parit juhlat, niitä ei luonnollisesti lasketa mukaan. Ja tietty vähän jätskiä. Tää kuulostaa ihan huijaukselta, mutta kaikkea en voi kieltää. Oon kyllä niin tyytyväinen, että tää muutos on lähtenyt itsestäni.

Höpöhöpö

Hyviä juttuideoita on aina päässä, mutta tän tyhjän sivun edessä ne vaan kummasti katoaa. Aiheita on useampi, juttua ei kuitenkaan synny. Täytyy varmaan ottaa kynä ja paperi avuks ja tehdä ensin ajatuskartta. Ihan niinku koulussa, kun kirjotettiin aineita. Ensin piti suunnitella ja sit vast alkaa kirjottaa. Sai jotenki jutut järjestykseen. Se on kummasti jäänyt, nytvaan kirjottaaja sen kyllä huomaa.

Tähän aikaan päivästä olen yleensä aina lenkillä tai ainakin jo lähdössä. Tänään menikin vähän erilailla. Lenkkikaveri nukahti lattialle sillä aikaa, kun olin vaihtamassa vaatteita. En raaski siirtää pientä tuhisijaa, pukiessa kuitenkin heräisi. Tälle päivälle ei ole mitään sovittu, niin nukkukoon nyt, kun nukahti ilman kiukkuja.

Lenkkeilystä on tullut joka päiväistä hommaa. Ihana huomata miten on askel keventynyt ja ylämäet menee ilman puuskutusta. Ja noi ylämäkien helppoudetkin oon huomannut asta myöhemmin, enkä just siinä mäessä. Painoa vaunuihin kuitenkin tullut koko ajan lisää. Se oliskin kyllä huolestuttavaa, jos muutosta ei ois tapahtunut. Takapakkina takaisin tullut paino on lähtenyt pois. Se on vaan todettava, että ei ne läskit vaan lähde nopeasti. Jospas ne sitten pysyisi paremmin poissa, kun hitaasti lähtee. Vaatteiden lisäksi hyvä motivaattori on fitbit-ranneke. Vaikka just eilen luin Iltalehdestä jutun, et ne ei oo kauheen luotettavia. No ei varmasti oo ja siihen nähden vähän kallis. Antaahan sen kuitenkin jotain osviittaa. Vahingossa huomasin, että rannekkeessa on myös ajanotto. En tosiaan jaksa lukee ohjekirjoja, blaah. Ajanoton hyödynnän lankutuksessa tai melkein lankutuksessa. Teen sen tuon vatsalihasapuvälinehärpäkkeen kanssa.

Ja mulla suklaaholistilla on ollut yksi suklaalevy kaksi viikkoa kaapissa koskemattomana. Välillä sen jo unohdin. Nyt kun on taas ollut ilman herkkuja ei teekään edes mieli. Pari jätskiä oon syönyt, mutta kesän ja auringon kunniaksi. Ja hitsi, se uus vadelma Magnum olikin aikas hyvää.

Tulihan tätä liibalaabaa taas kirjoteltua. Nyt alankin miettimään, mitähän tänään söis.

Tunteellinen suklaa

Ja taas mä kirjoitan suklaasta. Tänään alkoi yks juttu ärsyttää niin paljon, että ekana mietin "nyt meen kauppaan ja ostan jotain herkkua". Mikä kumma siinä on, aina kun joku alkaa ottaa päähän pitäis saada suklaata?! Kävin taas kauheaa taistelua pään sisällä, etten vaan repsahtaisi. Oon ollut nyt hyvin jo koko viikon ilman herkkuja. Se on mulle iso saavutus.

Menin Prismaan ja mitä siellä oli ekana vastassa, monta lavaa Fazerin sinistä. Eieieieiei en saa sortua. Siis oikeestiko Fazerin sininen tarjouksessa, vitskalla kolme levyä. En ottanut. Olen kovis. Tein kierroksen ja keräsin ruuat koriin. Kassalle suklaiden ohi. Melkein jo haistoin ja maistoin suklaan suussa ja miten se suorastaan sulaa suuhun. En pystynyt enää vastustamaan. Voi ei olen heikko. No mutta, jos Fazerin sininen on joskus tarjouksessa...

Se siitä laihduttamisesta... Sitäkin mietin, et voiko oikeesti olla niin, että mun laihtumiseen vaikuttaa enemmän liikunta, kuin herkut. Tää oli taas tätä mun pohdintaa ja perusteluja sille, et saisin syödä suklaata. Ne ekat palat, voi ei, ne maistu niin hyvälle ja suli suuhun.

Ikuinen rakkauteni

Ruusuja ja risuja

Olisi ihanaa jos aina olisi kukkia maljakossa, mutta ei oo. Tänään ostin "kun halvalla sai". Ihana kimppu erivärisiä ruusuja. Niitä oli 10. Kukat heitti jo kaupassa voltin lattialle, niin yksi meni poikki. Vaunut-ostoskori-kukkakimppu yhdistelmä ei oikeen toiminut, kädet ei vaan riittänyt. Samalla tein heräreostoksia salaattiin. Tänään söin tosi kevyesti, varmaan liiankin kevyesti siihen nähden, että fitbit ranneke näyttää jo melkein 20 000 askelta tälle päivälle. Askelten päivätavoite on 10 000 ja siitä tulee n. 9km.

Olin taistellut itsekseni hakisinko kaupasta uutta Daim jäätelöä, lakritsi. Kerrankin olin kovis enkä hakenut. Ulkona oli niin jäinen keli, että päätin vaan keittää teetä. 4 astetta ja rakeita satoi. Eikä koivutkaan yhtään viherrä.

Värikkäistä ruuista on kiva ottaa kuvia. Huomatkaa laiskan porkkanaraaste. Yhden porkkanan takia en jaksanut kaivaa raastinta, käytin kuorimaveistä. Eihän siitä mehukasta tullut, mutta ei se mitään, kaikki keinot sallittu.

Tykkään ruskeasta vain suklaana

Kuten otsikosta voi arvata, ruskea ei ole suosikki värini. Suklaata söisin joka päivä. Taidan olla sokeririipuvainen... olen sokeririippuvainen. Pakko keventää ruokailuja.

Se on kumma juttu, aina kun alan miettiä mitä syön ja alan laihduttaa, paino lähtee nousuun. Pääsin hyvään vauhtiin lenkkeilyssä ja paino vähän tippuikin, mutta sitten tuli tyhmä flunssa. Nyt osaan ymmärtää urheilevia ystäviäni paremmin. Kyllä nimittäin ärsytti ja paljon. Ja jälleen huomasin olevani tunnesyöjä. Suklaata, lakua, jätskiä...

Mikä sinä on niin vaikeeta, että lautanen ole aina tuon näköinen. En kaipaa perunaa tai pastaa, tykkään salaatista. Ja noi lihapullat... Siskoni tuli käymään, kun olin alkamassa syömään. Hänen mielestä lihapullat oli hyviä. Itsekin kyllä tykkäsin. Tällä kertaa laitoin tomaattipyrettä ja valkosipulia. Pakko oli mainita miehelle, että lihapullista tykättiin. Hän ei sanonut mitään. Yleensä aina kritisoi kaikkea ja varsinkin mun ruuista löytyy hänen mielestää aina parantamisen varaa. Tiedän jo, että "ihan ok" tarkoittaa ruuan olleen hyvää. Jos on erityisen hyvää, sen osaa myös sanoa.

Vapuksi sitten tein pätkiskakun. Se on niin super hyvää, ettei mitään järkeä. Vapun jälkeen aamupala lautaselta löytyikin vähän jotain muutakin kun voileipä.

Ehkä mullakin on joku päivä niin paljon itsekuria, että pystyn olla ilman herkkuja. Suklaalla on kumma vaikutus. Naistenpäivänä oli hieman pinna kireällä, kunnes kaivoin kaapista suklaarasian. Söin muutaman konvehdin ja voi hyvää päivää mikä fiilis. En sitä osaa kuvailla, mutta mieliala nousi heti. Aikamoista huumetta.

Uskomatonta, mutta totta

Mitäs sit, kun saa sen mitä eniten ikinä on halunnut?!

Haaveita ja toiveita varmasti kaikilla iso kasa.. Se mikä mulle on ollut suurin asia ja haave, on olla joskus äiti. Nyt se vihdoin on totta. Sen takia en ole tännekään pitkään aikaan kirjotellut. Nyt sataa vettä, ni jää jokapäiväinen lenkki väliin. On tää kiva tehdä nyt jotain muuta sillä välin, ku vauva nukkuu.

Ei voi kun ihmetellä mitä ihmisen päässä mahtaa tapahtua, kun tulee suuria muutoksia elämään ja saa niitä juttuja, mitä eniten haluaa. Tunne on jotain sellaista, mitä ei vaan voi muuttaa sanoiksi.

Vaikka blogin idea on kirjotella asioista, mistä tulee hyvä fiilis, ei tästä nyt tule vauvablogia. Tietysti niistä jutuista kirjoittelen, kun niistä tällä hetkellä suurin ilo tulee. Ja katsotaan mikä on jatkossa kirjoitteluvauhti. Kunhan saadaan kunnon rytmi tähän uuteen elämään, niin sitten pystyy miettimään aikataulut ja tekemiset uusiks.

Kiva, että jotain pieniä juttuja on omasta lapsuudesta jäänyt talteen. Tuo Snoopy-henkari oli mulla, kun olin pieni.

Dumle-tiikerikakku

Ainoa kuivakakku mistä tykkään, on ehdottomasti tiikerikakku. Äiti teki sitä aina, kun oli synttärit. Leipomisen kohokohta oli se, kun sai nuolla vispilät ja kaapia taikinakulhon. Se ärsytti, kun mä sain vispilät ja sisko kulhon ja kaapimen. Tietysti mun mielestä siskolle meni silloin enemmän. Muistan ihmetelleeni, miksi taikina on vähän kirpeää, eikä valmiissa kakussa ollut sellaista makua. Ikinä en kuitenkaan sitä kysynyt. Joskus tehtiin siskon kanssa sokerikakkutaikinaa ihan vaan syödäksemme taikinaa. Silloin äiti sanoi, että älkää turhaa leivinjauhetta laittako, turpoo vaan mahassa. Siitähän se kirpeä makukin tuli. Toivottavasti joku muukin on tehnyt taikinaa syödäkseen sen raakana?!

En tiedä mistä sain päähäni tiikerikakun. Eläissäni en ole minkään sortin kuivakakkua tehnyt. Nyt tein. Ja että siitä tuli hyvää. Just sopivan rasvainen, että sormenpäät jäi kiiltäviksi ja makea, että alkoi janottaa. Lapsena jännintä oli, kun äiti leikkasi kakkua, millainen kuvio oli kakkuun tullut. Oisin voinut reseptin kysyä äidiltä, mutta turvauduin kotikokki.nettiin. Se hämmensi, että ohjeissa puhuttiin kaakaojauheesta, eikä siitä tummasta leivontakaakaosta. Tai mitä ikinä onkaan nimeltään. Tavallista kaakaojuomajauhetta joka tapauksessa olisin laittanut ja laitoin. Mun kakusta tuli Dumle-tiikerikakku. Ai mitähän tulis, jos sinne sais toffeeta väliin tai ihan vaan toffeekastiketta päälle. Sitä täytyy kokeilla seuraavalla kerralla. Ajatuksenahan oli, että laitan puolet kakusta pakastimeen. Ei tarvinnut laittaa, kun eka puolet oli huvennut hyvin nopeasti. Mikään terveyskakkuhan tää ei ollut, kun miettii sokerin ja voin määrää. Silloin kun mä teen kakkuja, ei terveellisyydellä niin väliä, salaatit sitten erikseen.

Vaippakori

Mitäs sit tekis, kun sukkia, pipoja, lapasia.... on jo tarpeeksi. Mattoon tarkoitetuista trikookuteista ei ikinä mattoa tullut, koska samanlaisia kuteita ei vaan ole tarpeeksi. Aiemmin aloin virkata ohuemmasta kuteesta pyöreäpohjaista koria, mutta se oli vähän liian lötsö, ei pysynyt tarpeeksi pystyssä. Tää tekele onnistu ihan ok.

Kudetta meni yllättävän paljon, melkein kilo. Tää on tämmöseks kopaks yllättävän painava. Ensin meni purkuun aloitettu matto. "Taasko sä purat jotain ja sit teet uudestaan?" Kyllä, niin tein. Sehän on ihan normaalia, ainakin mulle.

Korin tein viidestä osasta, pohja ja kaikki sivut erikseen. Kyllähän tämmöstä paksua virkatessa vähän liian pienellä koukulla isomman työn kanssa sormet olisi muusina. Osat ompelin yhteen lankalla, mikä oli toisesta työstä jäänyt yli.

Itse ainakin olen lopputulokseen ihan tyytyväinen. Rakkaani ei tietenkään suostunut sanomaan mielipidettään. No, eipähän muutenkaan puutu sisustuksellisiin asioihin. Ei jostain jutuista tykkää, mutta eipä ne häntä sen enempää häiritse.

Huonostihan tosta kuvasta mitään näkyy. Inspiksen tähän sain kuitenkin meillä olevasta Luhdan korista. En vaan sellaista raaskinut ostaa.

Mitäs sit, kun uni ei enää tuu...

Klo 4.40 eikä väsytä yhtään. Klo 5.50 ei vieläkään uni tuu. Jos kerta on mahdollisuus nukkua silloin kun nukuttaa, miksi ei voisi nousta ylös.

Onneksi on jotain tekemistä, mitä voi tehdä sohvan kuopassa. Ajattelin, että tässä samalla, kun katselen Sykkeen uusia jaksoja, voisin vähän jotain kirjoitella. On vaan ehkä liikaa ajatuksia, niin ei tiiä mitä "raapustais". Kirjat on kyllä hyvä keino saada ajatukset pois omasta elämästä. Ainakin toinen joululahjakirjoista vie muihin maailmoihin. Vaikka olen jo lukenut kyseisen kirjasarjan, saa tämä toisesta näkökulmasta kirjoitettu kirja posket punottamaan.

Melkein sain tän kirjotettua loppuun silloin, kun aloitin. Ei mennyt, kuin muutama päivä. Kyseisenä päivänä katsoin sitten koko 4. kauden Sykkeestä. Jännä juttu, kun avasin tän tiedoston ajtukset ja ideat katosi. Taidan palata sukan kimppuun, toinen on jo valmis.

Toi aamu oli ihan kumma, en oo sen jälkeen niin aikaisin noussut...