Dumle-tiikerikakku

Ainoa kuivakakku mistä tykkään, on ehdottomasti tiikerikakku. Äiti teki sitä aina, kun oli synttärit. Leipomisen kohokohta oli se, kun sai nuolla vispilät ja kaapia taikinakulhon. Se ärsytti, kun mä sain vispilät ja sisko kulhon ja kaapimen. Tietysti mun mielestä siskolle meni silloin enemmän. Muistan ihmetelleeni, miksi taikina on vähän kirpeää, eikä valmiissa kakussa ollut sellaista makua. Ikinä en kuitenkaan sitä kysynyt. Joskus tehtiin siskon kanssa sokerikakkutaikinaa ihan vaan syödäksemme taikinaa. Silloin äiti sanoi, että älkää turhaa leivinjauhetta laittako, turpoo vaan mahassa. Siitähän se kirpeä makukin tuli. Toivottavasti joku muukin on tehnyt taikinaa syödäkseen sen raakana?!

En tiedä mistä sain päähäni tiikerikakun. Eläissäni en ole minkään sortin kuivakakkua tehnyt. Nyt tein. Ja että siitä tuli hyvää. Just sopivan rasvainen, että sormenpäät jäi kiiltäviksi ja makea, että alkoi janottaa. Lapsena jännintä oli, kun äiti leikkasi kakkua, millainen kuvio oli kakkuun tullut. Oisin voinut reseptin kysyä äidiltä, mutta turvauduin kotikokki.nettiin. Se hämmensi, että ohjeissa puhuttiin kaakaojauheesta, eikä siitä tummasta leivontakaakaosta. Tai mitä ikinä onkaan nimeltään. Tavallista kaakaojuomajauhetta joka tapauksessa olisin laittanut ja laitoin. Mun kakusta tuli Dumle-tiikerikakku. Ai mitähän tulis, jos sinne sais toffeeta väliin tai ihan vaan toffeekastiketta päälle. Sitä täytyy kokeilla seuraavalla kerralla. Ajatuksenahan oli, että laitan puolet kakusta pakastimeen. Ei tarvinnut laittaa, kun eka puolet oli huvennut hyvin nopeasti. Mikään terveyskakkuhan tää ei ollut, kun miettii sokerin ja voin määrää. Silloin kun mä teen kakkuja, ei terveellisyydellä niin väliä, salaatit sitten erikseen.

Vaippakori

Mitäs sit tekis, kun sukkia, pipoja, lapasia.... on jo tarpeeksi. Mattoon tarkoitetuista trikookuteista ei ikinä mattoa tullut, koska samanlaisia kuteita ei vaan ole tarpeeksi. Aiemmin aloin virkata ohuemmasta kuteesta pyöreäpohjaista koria, mutta se oli vähän liian lötsö, ei pysynyt tarpeeksi pystyssä. Tää tekele onnistu ihan ok.

Kudetta meni yllättävän paljon, melkein kilo. Tää on tämmöseks kopaks yllättävän painava. Ensin meni purkuun aloitettu matto. "Taasko sä purat jotain ja sit teet uudestaan?" Kyllä, niin tein. Sehän on ihan normaalia, ainakin mulle.

Korin tein viidestä osasta, pohja ja kaikki sivut erikseen. Kyllähän tämmöstä paksua virkatessa vähän liian pienellä koukulla isomman työn kanssa sormet olisi muusina. Osat ompelin yhteen lankalla, mikä oli toisesta työstä jäänyt yli.

Itse ainakin olen lopputulokseen ihan tyytyväinen. Rakkaani ei tietenkään suostunut sanomaan mielipidettään. No, eipähän muutenkaan puutu sisustuksellisiin asioihin. Ei jostain jutuista tykkää, mutta eipä ne häntä sen enempää häiritse.

Huonostihan tosta kuvasta mitään näkyy. Inspiksen tähän sain kuitenkin meillä olevasta Luhdan korista. En vaan sellaista raaskinut ostaa.

Mitäs sit, kun uni ei enää tuu...

Klo 4.40 eikä väsytä yhtään. Klo 5.50 ei vieläkään uni tuu. Jos kerta on mahdollisuus nukkua silloin kun nukuttaa, miksi ei voisi nousta ylös.

Onneksi on jotain tekemistä, mitä voi tehdä sohvan kuopassa. Ajattelin, että tässä samalla, kun katselen Sykkeen uusia jaksoja, voisin vähän jotain kirjoitella. On vaan ehkä liikaa ajatuksia, niin ei tiiä mitä "raapustais". Kirjat on kyllä hyvä keino saada ajatukset pois omasta elämästä. Ainakin toinen joululahjakirjoista vie muihin maailmoihin. Vaikka olen jo lukenut kyseisen kirjasarjan, saa tämä toisesta näkökulmasta kirjoitettu kirja posket punottamaan.

Melkein sain tän kirjotettua loppuun silloin, kun aloitin. Ei mennyt, kuin muutama päivä. Kyseisenä päivänä katsoin sitten koko 4. kauden Sykkeestä. Jännä juttu, kun avasin tän tiedoston ajtukset ja ideat katosi. Taidan palata sukan kimppuun, toinen on jo valmis.

Toi aamu oli ihan kumma, en oo sen jälkeen niin aikaisin noussut...