Ei turhaan sanota, että metsässä rämpiminen rentouttaa. Huomasin sen myös itse.
Vieraaseen metsään tosin ei uskalla mennä kovin pitkälle, vaikka olisi puhelin ja googlemaps taskussa.
No kuitenkin, itsekin lähdin metsään ämpärin kanssa. Mustikan varvut näytti hyvin putsatuilta, yksi marja siellä toinen täällä. Epätoivo meinasi iskeä jo alkuunsa. Pohjan peittyminen marjametsässä on aina ollut jonkinlainen mittari. Ja siihenkin tuntui menevän vaikka kuinka kauan.
Liikuin metsässä tien suuntaisesti, etten menisi ainakaan liian syvälle. Katsoen koko ajan mihin astun ja peläten käärmeen koloja. Voiko olla mitään inhottavampaa, kun kävelee suoraan puiden välissä menevään hämähäkin seittiin. Siitä tulee niin inhottava olo, haluaa vaan äkkiä huitoa ja saada kaikki langat pois itsestään, mutta ne ei vaan lähde irti. Vaikka on pyyhkinyt jo kasvot sataan kertaan, seittiä tuntuu olevan, vaikka ei ole.
Vihdoin löysin hyvän paikan, missä marjoja oli. Mihin vaan katsoin, niitä riitti. Ajattelin, että jee nyt saan ämpärin täyteen. En ole mikään kokenut nopea marjasta, en omista poimuria. Välillä oli ihan pikkusia marjoja, ne sai jäädä ja välillä oikein jättiläisiä. Päätin, että ne mitä siinä näen kerään mukaan. Yksinhän sain kerätä, koska rakkaalla seuralaisellani ei riittänyt sitäkään vähää kärsivällisyyttä, kuin minulla. Miten siinä aina tuntuukin käyvän niin, kun epätoivo iskee jostain tulee pieni valon pilkahdus.
Sain melkein kaikki haluamani ja näkemäni marjat poimittua, kunnes alko sataa. Metsään mennessä huomasin vadelma pensaita matkan varrella. Ne piti tietysti tarkistaa. Vadelmat oli huonoja, matoisia ja kuivia. Niitä olisi ollut kiva saada myös enemmän, kuin seitsemän.
Nyt mulla on mansikat ja mustikat pakastimessa talven varalle puuroihin ja smoothieisiin. Mutta se mitä piti alunperin kirjoittaa, niin metsän terapeuttisuus. Siellä kyllä ajatukset kaikkoaa. Sitä vaan keskittyi vaan siihen mistä niitä mustikoita löytää. Ehkä joskus voisi lähteä ihan vaan kävelemään metsään ilman sen suurempaa tarkoitusta. Huomasin paluumatkalla, että en tosiaan ollut miettinyt mitään stressaavia juttuja. Ajatuksissani palasin lapsuuden marjareissuihin. Tasan tarkkaan tuli mieleen se miltä metsässä näytti ja miltä siellä olo tuntui. Muistin myös millainen ämpäri tai joku muu itsellä oli ja kuinka sitä kävin siskoni kanssa kilpaa tyhjentämässä äidin isoon ämpäriin. Minä tietysti harvemmin, koska olen nuorempi.
P.S huomatkaa saappaat, Nokian perinteiset. Ne on ainoat oikeat metsähommiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti