Kävelin puistoalueelle, siellä oli värikkäitä kauniita tulppaaneja. Erityisesti yksi sai minut hymyilemään. Siitä tuli ihan omat asiat mieleen ja että ei pidä luovuttaa, vaikka menisi välillä vähän huonommin. Harmaassakin voi olla jotain väriä, kun vain jaksaa yrittää. Tuli ihan sellainen fiilis, että jos tuokin kukka on päässyt pinnalle "väärässä paikassa" ja erossa muista, kyllä minäkin.
Pönttöjen tarkoitus ei minulle selvinnyt, mutta niitä ei voi katsella tylsänä. Ne sai hyvälle mielelle.
Kävelylenkkini tarkoitus oli saada pää tyhjäksi omista ajatuksista ja siinä onnistuin erittäin hyvin. Ja se puun lehtien ääni, olisin voinut sitä jäädä kuuntelemaan pidemmäksikin aikaa. Päämäärättömällä ja rauhallisella kävelyllä on kiva katsella ympärille ja miettiä millaisiakohan ihmisiä matkan varrella asusta ja minne mahtaa metsään menevä polku johtaa.
Allekirjoitan täysin sen väitteen, että liikunta on paras masennuslääke ja luonnossa liikkuminen myös. Minun mielestä jokaisen olisi hyvä lähteä välillä ulos ilman kuulokkeita kuuntelemaan uusia ääni, vaikka ihan vaan niitä puiden lehtiä. Voin luvata, että se kannattaa, kyllä siinä pää tyhjenee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti