Olin ihan unohtanut kuinka kiva on lukea lehteä. Jotain muutakin, kuin ilmaisjakeluna tulevaa paikallislehteä tai mainoksia. Ihan oikeaa naistenlehteä. Kassajonossa heräteostoksena nappasin lehtitelineestä Olivian. Ja kyllä kannatti.
Kahvikupposen kanssa terassilla viltin sisällä varpaat jäässä selasin lehden läpi. Katselin kuvat ja luin yhden jutun. Yleensä selaan lehden ja sitten luen tarkemmin. Juttu somesta pakotti lukemaan sen heti.
Some...
Monesti olen miettinyt, miksi ei voi enää vaan mennä ja soittaa kaverin ovikelloa ja kysyä voiko tulla kahville. Jollain tasolla ihmiset erakoituu, kun ei enää nähdä toisia. Pitää sopia monta kuukautta tai viikkoa etukäteen koska nähdään ja sitten kun aika koittaa täytyykin perua.
Tai entäs sitten soittaminen "Missä oot?" "Onko huono hetki?" Mitä väliä sillä on missä on? Harva vastaa puhelimeen, jos ei kerkee puhua just sillä hetkellä. Viestejä lähetellään senkin edestä. Onneks niistä ei tarvitse enää erikseen maksaa eikä ole rajaa kuinka monta merkkiä saa olla viestissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti